Scapin. Olette hieman oikeassa.
Argante. Mikä röyhkeys!
Scapin. Se on totta.
Argante. Poika menee isänsä suostumuksetta naimisiin!
Scapin. Niin, sitä ei voi millään tavoin puolustaa. Mutta viisainta olisi sentään olla nostamatta koko asiasta sellaista melua.
Argante. Minä en ole samaa mieltä, tahdon nostaa melun oikein sydämmeni pohjasta. Mitä! Minulla ei ole sinun mielestäsi siis mitään syytä suuttua?
Scapin. On kyllä. Minäkin suutuin, kuin ensin sain asian tietää, ja innoissani teidän puolestanne annoin pojallenne aika ripityksen. Kysykää vaan häneltä itseltään, kuinka olen häntä läksyttänyt siitä, että hän niin vähän kunnioitti isäänsä, jonka jalkoja hänen olisi tullut suudella. Tuskinpa te itsekään olisitte voinut paremmin pauhata. Mutta mitä siitä? Vähän ajan päästä ajattelin, että kun asiaa oikein punnitsee, niin ei hän ollutkaan niin väärässä kuin ensin olisi voinut luulla.
Argante. Mitä sinä höpiset? Eikö hän ole väärässä naidessaan tuntemattoman noin vain suin päin?
Scapin. Poika raukka. Mitä sille voi? Kohtalo pakoitti.
Argante. Ahaa! Sepäs vasta erinomainen puolustus. Siten voi tehdä minkä mahdollisen rikoksen tahansa, pettää, varastaa, murhata ja sanoa sitten puolustuksekseen muka kohtalon pakoittamisen.