Mitäpä te ette saisi soveltumaan häneen?
NEITI.
Ystävät ja vihamiehet sanovat, että hän on maailman urhoollisin mies. Mutta kuka on koskaan kuullut hänen puhuvan urhoollisuudesta? Hänellä on mitä oikeamielisin sydän, mutta oikeamielisyys ja jalomielisyys ovat sanoja, joita ei koskaan kuule hänen huuliltaan.
FRANZISKA.
Mistä hyveistä hän sitten puhuu?
NEITI.
Ei mistään; sillä häneltä ei puutu mitään.
FRANZISKA.
Tuota vain tahdoinkin kuulla.
NEITI.
Odotahan, Franziska, nyt muistan. Hän puhuu hyvin usein säästäväisyydestä. Näin meidän kesken, Franziska, luulenpa, että tuo mies on tuhlaaja.
FRANZISKA.
Vielä eräs seikka, armollinen neiti. Minä olen hyvin usein kuullut hänen mainitsevan myös horjumatonta uskollisuuttaan teitä kohtaan. Mitäpä, jos tuo herra olisi huikentelevainenkin?
NEITI.
Sinua onnetonta! – Mutta tarkoitatko täyttä totta, Franziska?
FRANZISKA.
Kuinka kauvan hän onkaan jo ollut teille kirjoittamatta?
NEITI.
Ah! rauhanteon jälkeen on hän kirjoittanut minulle vain yhden ainoan kerran.
FRANZISKA.
Vai huokaus rauhaakin vastaan! Ihmeellistä! Rauhan pitäisi vain korjata kaikki se paha, minkä sota on saanut aikaan, mutta se turmelee sen hyvänkin, mitä tämä, sen riitaveli, kenties on aiheuttanut. Rauha ei saisi olla niin itsepäinen! – Ja kuinka kauvan onkaan jo rauhaa kestänyt? Aika käy äärettömän pitkäksi, kun tapahtuu niin vähän uutta. – Turhaan posti taas kulkee säännöllisesti, ei kukaan kirjoita; sillä kellään ei ole mitään kirjoitettavaa.
NEITI.
»Nyt on rauha», kirjoitti hän minulle, »ja minä lähenen toiveitteni täyttymistä». Mutta että hän on kirjoittanut tästä minulle ainoastaan kerran, vain yhden ainoan kerran —
FRANZISKA.
Että hän pakottaa meidät itse rientämään tätä toiveitten täyttymistä kohti: jos vain löydämme hänet, niin saa hän tämän maksaa! – Kunpa tuo mies tällävälin ei vain jo olisi täyttänyt toiveitaan ja me saisi täällä tietää —
NEITI
(tuskaisesti ja kiivaasti). Että hän on kuollut?
FRANZISKA.
Teidän tähtenne, armollinen neiti; jonkun toisen sylissä. —
NEITI.
Sinä kiusanhenki! Odota, Franziska, kyllä tämän vielä edestäsi löydät! – Mutta pakise vain; muutoin nukahdamme uudelleen. – Hänen rykmenttinsä hajoitettiin heti rauhanteon jälkeen. Kukapa tietää, minkälaiseen laskujen ja todisteitten sekamelskaan hän siten on joutunut? Kukapa tietää, mihin toiseen rykmenttiin, mihin kaukaiseen maakuntaan hänet on siirretty? Kukapa tietää, mitkä seikat – Joku koputtaa.
FRANZISKA.
Sisään!
TOINEN KOHTAUS
Isäntä. Edelliset.
ISÄNTÄ
(pistäen päänsä esiin). Sallitaanko, armollinen herrasväki? —
FRANZISKA.
Herra isäntämmekö? – Sisään vain kokonaan.
ISÄNTÄ
(kynä korvan takana, kädessä paperilehti ja kirjoituskojeet). Minä tulen, armollinen neiti, toivottamaan teille nöyrimmästi hyvää huomenta, – (Franziskalle) ja myöskin teille, kaunis lapseni —
FRANZISKA.
Kohtelias mies!
NEITI.
Me kiitämme.
FRANZISKA.
Ja toivotamme teillekin hyvää huomenta.
ISÄNTÄ.
Rohkenenko kysyä, miten teidän armonne on levännyt ensimäisen yönsä minun kehnon kattoni alla? —
FRANZISKA.
Katto ei ole niinkään kehno, herra isäntä, mutta vuoteet olisivat voineet olla paremmat.
ISÄNTÄ.
Mitä kuulen? Huonostiko nukuttu? Kenties ylenpalttinen väsymys matkan jälkeen —
NEITI.
Mahdollista kyllä.
ISÄNTÄ.
Tietysti! tietysti! sillä muuten – — jos kuitenkin jokin seikka ei olisi täysin vastannut teidän armonne vaatimuksia, niin suvaitkoon teidän armonne vain käskeä.
FRANZISKA.
Hyvä, herra isäntä, hyvä! Emme me kursastelekaan, ja kaikkein vähimmin käy ravintolassa kitsasteleminen. Kylläpähän sanomme, mitä haluamme.
ISÄNTÄ.
Tämän lisäksi tulen samalla – (vetäen kynän esiin korvan takaa).
FRANZISKA.
No? —
ISÄNTÄ.
Epäilemättä teidän armonne jo tuntee poliisilaitoksemme viisaat määräykset —
NEITI.
En laisinkaan, herra isäntä —
ISÄNTÄ.
Meitä isäntiä on kielletty antamasta asuntoa neljääkolmatta tuntia kauvemmaksi kenellekään vieraalle, mitä säätyä ja sukua hän lieneekin, jättämättä asianomaiseen paikkaan kirjallista ilmoitusta hänen nimestään, kotipaikastaan, arvostaan ja siitä, missä asioissa ja kuinka kauvan hän täällä aikoo viipyä, ja niin edespäin.
NEITI.
Hyvä on.
ISÄNTÄ.
Teidän armonne suvainnee siis – (astuen erään pöydän luo ja valmistautuen kirjoittamaan).
NEITI.
Varsin mielelläni. – Nimeni on —
ISÄNTÄ.
Lyhyt silmänräpäys kärsivällisyyttä! (Kirjoittaa.) »Dato, 22:s p. elokuuta a. c. tänne Espanjan Kuninkaaseen saapunut» – Nyt teidän nimenne, armollinen neiti?
NEITI.
Neiti von Barnhelm.
ISÄNTÄ
(kirjoittaa) »von Barnhelm» – Saapuen? mistä, armollinen neiti?
NEITI.
Tiluksiltani Saksista.
ISÄNTÄ
(kirjoittaa) »Tiluksilta Saksista» – Saksista! Kas, kas, Saksista, armollinen neiti? Saksista?
FRANZISKA.
No? miksikäs ei? Ei kai tässä maassa pidetä syntinä, että on Saksista kotoisin?
ISÄNTÄ.
Syntinä! Varjelkoon! sehän olisi sitten aivan uuden uutukainen synti! —
Saksista siis? Kas, kas, Saksista! Se rakas Saksi! – Saksi ei ole
pieni, vaan on siellä useita – kuinka sanoisin? – alueita, maakuntia.
– Poliisilaitoksemme on tuiki tarkka, armollinen neiti. —
NEITI.
Ymmärrän: siis tiluksiltani Thüringistä.
ISÄNTÄ.
Thüringistä! Niin, se on parempi, armollinen neiti, se on täsmällisempää. (Lukee ja kirjoittaa) »Neiti von Barnhelm, saapuen tiluksiltaan Thüringistä, ynnä kamarirouva ja kaksi palvelijaa» —
FRANZISKA.
Kamarirouva? se olen kai minä?
ISÄNTÄ.
Niin, kaunis lapseni.
FRANZISKA.
No, herra isäntä, niinpä pankaa siis kamarirouvan asemasta kamarineitsyt – Kuulin, että poliisilaitos on tuiki tarkka; siitä voisi syntyä väärinkäsitys, josta minua kuulutuksiin pantaessa saattaisi vielä koitua ikävyyksiä. Sillä minä olen todellakin vielä neitsyt ja nimeni on Franziska; sukunimeltä Willig; Franziska Willig. Minäkin olen Thüringistä. Isäni oli mylläri eräällä armollisen neidin maatilalla. Sen nimi on Klein-Rammsdorf. Mylly on nyt veljelläni. Minä tulin hyvin nuorena kartanoon ja minut kasvatettiin yhdessä armollisen neidin kanssa. Me olemme samanikäiset, ensi kynttilänmessunpäivänä yhdenkolmatta vuoden vanhoja. Minä olen oppinut kaiken mitä armollinen neitikin on oppinut. Minua ilahduttaa, jos poliisilaitos tuntee minut perinpohjin.
ISÄNTÄ.
Hyvä, kaunis lapseni, panen tuon muistiini lähempien kyselyjen varalta – Mutta sitten, armollinen neiti, tehtävänne täällä? —
NEITI.
Tehtäväni?
ISÄNTÄ.
Anooko teidän armonne jotakin hänen kuninkaalliselta majesteetiltaan?
NEITI.
Oi en!
ISÄNTÄ.
Tahi meidän ylimmiltä oikeusvirastoiltamme?
NEITI.
En niiltäkään.
ISÄNTÄ.
Tahi —
NEITI.
En, en Olen täällä yksinomaan omissa asioissani.
ISÄNTÄ.
Aivan niin, armollinen neiti, mutta millä nimellä käyvät nämä omat asianne?
NEITI.
Niitä sanotaan – Franziska, luulenpa, että meitä kuulustellaan.
FRANZISKA.
Herra isäntä, ei suinkaan poliisilaitos voi vaatia tietoonsa naisen salaisuuksia?
ISÄNTÄ.
Totta kai, kaunis lapseni; poliisilaitos tahtoo tietää kaikki ja erittäinkin juuri salaisuudet.
FRANZISKA.
No niin, armollinen neiti, mitä on tehtävä? – Kuulkaa siis, herra isäntä – mutta jääköön tämä kaikin mokomin vain meidän ja poliisin tiedoksi! —
NEITI.
Mitähän tuo hupakko nyt hänelle sanoo?
FRANZISKA.
Me olemme tulleet kaapataksemme kuninkaalta erään upseerin —
ISÄNTÄ.
Mitä? kuinka? Lapsi! lapsi!
FRANZISKA.
Tahi salliaksemme tuon upseerin kaapata meidät. Kumpikin vetää yksiin.
NEITI.
Franziska, oletko mieletön? – Herra isäntä, tämä nenäkäs olento pitää teitä pilkkanaan. —
ISÄNTÄ.
Älkäähän toki! Minun vähäpätöisyydestäni saa hän tosin laskea leikkiä niin paljon kuin haluaa, mutta korkeasta poliisilaitoksesta —